Uuden lastensairaalan tukisäätiön hallitus sekä valtuuskunta

Uuden lastensairaalan tukisäätiön päätökset tehdään vuosikokouksen valitsemassa hallituksessa.

Hallituksessa on kuusi jäsentä ja Säätiön neuvoa antava Valtuuskunta koostuu yhdeksästä jäsenestä. Niin hallituksessa kuin myös valtuuskunnassa on monipuolisesti eri ammattialoja edustavia jäseniä.

Lisäksi Säätiön hallintoon kuuluu Nimitysvaliokunta, joka koostuu sekä hallituksen että valtuuskunnan kahdesta tätä varten valitusta edustajasta. Sääntömääräiset kokoukset pidetään kaksi kertaa vuodessa – syksyllä ja keväällä. Korkein päätöksentekoelin on sääntömääräinen säätiön vuosikokous, jossa tarkistetaan vuosittain taloustilanne, vuosikertomus sekä toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutuminen. Hallitus vastaa pitkäjänteisestä strategiasta, merkittävistä taloudellisista päätöksistä, uusien jäsenten valinnasta sekä asiamiehen nimittämisestä. Tukisäätiön operatiivinen johtaja (asiamies) johtaa toimintaa ja valvoo strategian toteuttamista hallituksen tukemana.

Uuden lastensairaalan tukisäätiön hallitus 2023

Jukka Kurttila
hallituksen puheenjohtaja
CDO, Finlayson Oy

Johan Aalto
hallituksen varapuheenjohtaja
Senior Partner, Hannes Snellman Oy

Antti Larsio
Johtaja

Heikki Lukkarinen
Toimialuejohtaja, ylilääkäri, Tyks

Rauha Tulkki-Wilke
Konsultti

Pekka Vauramo
Toimitusjohtaja, Metso Oyj

Uuden lastensairaalan tukisäätiön valtuuskunta 2023

Eero Huovinen
Puheenjohtaja
Emerituspiispa, Helsingin yliopisto

Tuula Colliander
Toiminnanjohtaja, HelsinkiMissio

Kalle Hoppu
Professori, ylilääkäri, HUS

Siri Kolu
Kirjailija, teatteriopettaja

Tarja Lähdemäki
Liiketoiminta ja markkinointi, Coach

Jussi Mertsola
Ylilääkäri (eläkkeellä), professori, TYKS

Lilli Paasikivi
Taiteellinen johtaja, Suomen Kansallisooppera

Kari Raivio
Lastenlääkäri, emerituskansleri, Helsingin yliopisto

Helena Ranta
Oikeushammaslääkäri, Helsingin yliopisto

 

Säätiön operatiivinen toiminta

Jouni Lounasmaa
Säätiön asiamies, MBA, DI

Säätiö

Tukisäätiö on Uuden lastensairaalan rakennuttaja ja kiinteistön omistaja. Rakensimme yhdessä jotain todella arvokasta - kiitos kaikille tukijoillemme!

Lue lisää

Juhlaseminaari

YK:n lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä vuonna teemalla lapsen oikeus hyvinvointiin. Viikko ajoittuu hienosti yhteen Uuden lastensairaalan 5-vuotissyntymäpäivän kanssa. Tervetuloa juhlaseminaariin 20.11.2023 klo 14.30–17.

Lue lisää

Lahjoita

Ilman yksityistä rahoitusta Uuden lastensairaalan rakentaminen olisi siirtynyt pitkälle tulevaisuuteen. Lahjoitusten ansiosta tutkimus- ja kehitystyö lasten hyväksi jatkuu ja Uusi lastensairaala on tulevaisuudessakin maailman paras lastensairaala lapsille.

Lue lisää