220 000 euroa sydänsairaiden lasten hoidon kehittämiseen

Sydänliiton ja Uuden lastensairaalan tukisäätiön yhteinen joulukeräys tuotti yhdessä Väinö Terävän testamenttilahjoituksen kanssa merkittävän lahjoituksen sydänsairaiden lasten hoitoon. Lahjoituksella toteutetaan tärkeä laitehankinta ja hankitaan moderni kannettava ultraäänilaite Uuteen lastensairaalaan. 

Suomessa kaikkien sydänsairaiden lasten vaativa hoito ja tutkimus on keskitetty Uuteen lastensairaalaan Helsinkiin. 

– Lahjoitus on äärimmäisen merkittävä, kiittää Uuden lastensairaalan tukisäätiön puheenjohtaja Jukka Kurttila.

Lahjoitusvaroilla hankitaan moderni kannettava ultraäänilaite Uuteen lastensairaalaan. Sydänvikojen diagnosoinnissa ja sydänlasten tutkimisessa sydämen ultraäänilaite on diagnostiikan kulmakivi. Pienikokoinen laitteisto helpottaa merkittävästi osastoilla tehtäviä konsultaatioita. Sen sijaan, että potilaita siirrellään käytäviä pitkin tutkimuslaitteiden luo, kevyet kädessä kulkevat laitteet voidaan nyt tuoda potilaiden luokse.

– Helposti liikuteltavan ultraäänitutkimuslaitteiston käyttö ei ole meillä vielä rutiinitoimintaa, mutta maailmalla se on osoittautunut hyödylliseksi ja tehokkaaksi, kertoo lastenkardiologian ylilääkäri Merja Kallio.

Lisäksi lahjoitusvaroilla toteutetaan hanke, jossa testataan älystetoskoopin vaikutusta Uuden lastensairaalan saamiin tutkimuslähetemääriin. Uuteen lastensairaalaan lähetetään vuosittain 500-600 tervettä lasta tutkittavaksi varmuuden vuoksi, sillä perusterveydenhuollossa ei pystytä varmistumaan siitä, onko sydämestä kuultu sivuääni harmiton virtausääni vai vakava poikkeama. Uusi Suomessa kehitetty älystetoskooppi pystyy erottelemaan tarkasti haitalliset sydämen sivuäänet viattomista. Mikäli pilottihanke tuottaa hyviä tuloksia, jatkossa resursseja säästyy kun jatkotutkimuksiin pystytään seulomaan vain aidosti hoitoa tarvitsevat lapset. Samalla terveet lapset välttyvät tarpeettomilta tutkimuksilta.

– Olemme tietysti valtavan onnellisia ja kiitollisia siitä, että pystymme tällä lahjoituksella vaikuttamaan sydänsairaiden lasten hoitoon myönteisesti ja pitkäaikaisesti, Sydänliiton pääsihteeri Marjaana Lahti-Koski iloitsee.

Sydänliiton antama lahjoitussumma koostuu Väinö Terävän testamenttilahjoituksesta sekä Sydänliiton vuoden 2023 joulukeräystuotoista.

Haluatko saada lisää hyviä uutisia? Tutustu ja lahjoita säätiön uusiin hankkeisiin tästä.

Säätiö

Tukisäätiö on Uuden lastensairaalan rakennuttaja ja kiinteistön omistaja. Rakensimme yhdessä jotain todella arvokasta - kiitos kaikille tukijoillemme!

Lue lisää

Juhlaseminaari

YK:n lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä vuonna teemalla lapsen oikeus hyvinvointiin. Viikko ajoittuu hienosti yhteen Uuden lastensairaalan 5-vuotissyntymäpäivän kanssa. Tervetuloa juhlaseminaariin 20.11.2023 klo 14.30–17.

Lue lisää

Lahjoita

Ilman yksityistä rahoitusta Uuden lastensairaalan rakentaminen olisi siirtynyt pitkälle tulevaisuuteen. Lahjoitusten ansiosta tutkimus- ja kehitystyö lasten hyväksi jatkuu ja Uusi lastensairaala on tulevaisuudessakin maailman paras lastensairaala lapsille.

Lue lisää