Uuden Lastensairaalan tukisäätiön hallinto uudistuu

Tukisäätiön valtuuskunnan sekä hallituksen kokoonpano muuttuu 20.4.2022. Hallituksen puheenjohtajana säätiön perustamisesta lähtien toiminut Anne Berner jättää hallituksen säätiön sääntöjen mukaisten kausien tultua täyteen. Säätiön hallitus ja valtuuskunta kiittävät pitkäaikaista puheenjohtajaa tehdystä työstä säätiön ja lastensairaalan hyväksi.


Uuden lastensairaalan Tukisäätiön hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty kansanedustaja, entinen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

”Merkityksellisempää tehtävää ei voi kuvitella. Uusi lastensairaala on kaikkien Suomen lasten sairaala, se mahdollistaa hoidon vaikeasti sairaille lapsille ympäri Suomen. Laajasta yhteisestä kansanliikkeestä syntynyt lastensairaala on nyt toiminnassa, mutta työ ei lopu. Jatkamme maailman parhaan lastensairaalan ylläpitämistä ja kehittämistä HUS:n rinnalla ja suuntaamme yhä enemmän voimavaroja rahoittamaan ja mahdollistamaan lastenlääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon kehittymistä”,  Grahn-Laasonen sanoo.

Hän toivoo säätiön löytävän yhä uusia kumppanuuksia ja yhteistyömuotoja.

Säätiön visioon kuuluu maailman parhaan lastensairaalakonseptin kehittäminen. Tähän sisältyy molemmilla kotimaisilla kielillä tapahtuvaa lastenlääketieteellisen tutkimuksen, opetuksen ja erikoistumisen edistäminen.

”Tukisäätiön toiminnalle on keskeistä lastentautien tutkimus- ja hoitomenetelmien kehittämisen mahdollistaminen ja on hienoa, että puheenjohtajana aloittaa kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen, jolla on osaamista ja kokemusta koulutuksesta ja tutkimuksesta”,  nimitysvaliokunnan puheenjohtaja Anne Berner toteaa.

Hallituksen muut jäsenet ovat Johan Aalto, Marja-Leena Rinkineva, Pekka Vauramo, Rauha Tulkki-Wilke, Jussi Mertsola sekä Antti Larsio.

Valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa rva Jenni Haukio ja muut jäsenet Siri Kolu, Helena Ranta, Eero Huovinen, Kari Raivio, Tuula Colliander, Kalle Hoppu, Tarja Lähdemäki, Meeri Haataja sekä Lilli Paasikivi-Ilves.

Tukisäätiön nimitysvaliokuntaan kuuluvat Sanni Grahn-Laasonen, rva Jenni Haukio, Kari Raivio sekä Johan Aalto.

Tukisäätiön asiamiehenä ja hankejohtajana toimii Anne Knaster.

Säätiö

Tukisäätiö on Uuden lastensairaalan rakennuttaja ja kiinteistön omistaja. Rakensimme yhdessä jotain todella arvokasta - kiitos kaikille tukijoillemme!

Lue lisää

Juhlaseminaari

YK:n lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä vuonna teemalla lapsen oikeus hyvinvointiin. Viikko ajoittuu hienosti yhteen Uuden lastensairaalan 5-vuotissyntymäpäivän kanssa. Tervetuloa juhlaseminaariin 20.11.2023 klo 14.30–17.

Lue lisää

Lahjoita

Ilman yksityistä rahoitusta Uuden lastensairaalan rakentaminen olisi siirtynyt pitkälle tulevaisuuteen. Lahjoitusten ansiosta tutkimus- ja kehitystyö lasten hyväksi jatkuu ja Uusi lastensairaala on tulevaisuudessakin maailman paras lastensairaala lapsille.

Lue lisää